SEURAN KILPATANSSIRYHMÄ ON KASVANUT JO 20:EEN TANSSIJAAN!!!

SEURAN KILPATANSSIRYHMÄ ON KASVANUT JO 20:EEN TANSSIJAAN!!!

08-08-2017
Seuramme jäsenmäärä on ollut jatkuvassa nousussa jo lähes kahden vuoden ajan! Seuraamme on liittynyt niin uusia pieniä lapsipyörätuolitanssijoita kuin pohjoisen seurastakin siirtyneitä eri-ikäisiä pyörätuolikilpatanssikonkareita ja jopa Kannuksestakin saakka uusi ihan tuore kilpatanssiuransa aloittava combi-pari.
Seuramme jäsenmäärän kasvu näkyy myös harrasteryhmien lukumäärässä, sillä syyskuun ensimmäisellä viikolla alkaa kahden nuoren tanssijan vetämänä Lasten Katutanssi -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 1.-4. luokkalaisille, jotka ovat kiinnostuneita eri katutansseista. Tule rohkeasti mukaan kokeilemaan!
 
Mennyt kausi toi seurallemme rutkasti menestystä pyörätuolikilpatanssijoidemme ansiosta niin kansallisista kuin kansainvälisistäkin kisoista! Jännityksellä odotamme, mitä tuleva kausi tuo tullessaan kasvaneen kilpatanssijamäärän toimesta. Ensimmäisenä onkin Englannin BRITISH OPEN WHEELCHAIR DANCESPORT CHAMPIONSHIPS Lutonissa lokakuun puolivälissä. Näihin kisoihin lähtee seurastamme kolme erittäin kokenutta pyörätuolikilpatanssijaa avustajineen. Toivomme heille menestystä omilla tasoillaan kilpailuissa!!!
Vähintäänkin kisakoostetta voi seurata seuramme Facebook -sivulla jo 12.10. heti aamusta alkaen kun kyseiset tanssijat starttaavat Oulun lentokentältä Finnairin sinivalkoisin siivin Helsingin kautta kohti Lontoon Heathrow:n kenttää, josta matka jatkuu yhteiskuljetuksella Lutonin Holiday Inn Express -hotelliin.
 
Lähtekäämme porukalla tsemppaamaan tanssijatrio parhaisiin tuloksiinsa Oulun lentokentälle 12.10. klo 7.15!!
Pirjo Pappila
Tiedottaja
Tanssiurheiluseura Stepping Out ry